Anna hyvän kiertää – 5. ja 6.lk ilmiöviikolla

Maunulan koulun 5. ja 6. luokkalaiset laittoivat hyvän kiertämään ilmiöviikolla. Viikon aikana mm. luettiin satuja koulun pienimmille oppilaille, leikitetiin pieniä oppilaita, siivottiin koulun pihaa, lajiteltiin roskia, leivottiin pullaa, autettiin siivoojaa ja suunniteltiin lautapeliä pienemmille oppilaille. Myöhemmin vielä pidetään kahvila, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen.

Tästä linkistä voit katsoa videon, joka kuvattiin viikon aikana.

Kuva1
Roskien lajittelua
siivous
Pihan siivousta

Perjantaina teimme hyväntekeväisyyteen liittyviä asioita jotka olisi hyvä toteuttaa kolmen tunnin sisällä. Maanantaina saimme monisteen johon piti kirjoittaa ideoita jotka olisi hyvä toteuttaa, Valitsimme leikkejä 1-2lk mutta suunnitelmat eivät menneet ihan putkeen koska pienemmillä oli myös ilmiöviikko joten kaikki he eivät päässeet mukaan leikkiin. Leikimme hura hura häitä ja tervapataa. Meillä oli kuitenkin alussa pieni ujouskuume kun kukaan ei oikein uskaltanut mennä kysymään pienempiä mukaan mutta onneksi kaikki sitten kääntyikin parhain päin.

hurahura
Tässä leikitään hura hura häitä

Päätimme pitää kahvilan, jossa lahjoitamme saamamme rahat hyväntekeväisyyteen. Roskien kerääminen epäonnistui, sillä emme löytäneet kouluisäntäämme Nikoa eikä siivoustarvikkeita.

Meea , Kristian , Tasfin ja Alex suunittelivat aamunavauksen koulullemme. yksi ryhmämme jäsen, Aku teki koostevideon ilmiöviikosta.

Veera, Helmi ja Noora tekivät kahvilajulisteita kahvilaamme varten joka on 23.10.2015 Torstaina 1-2 luokkalaisille.